On se kun blogin ylläpitoon tarvitaan yksi täysin toimeton viikonloppu, ja tässä se nyt tuli ensimmäistä kertaa heinäkuun alun jälkeen. Pyrin edelleen jatkamaan matkailuaiheillani ja tälllä kertaa kerron enimmäkseen mukavasta Kroatian matkastamme syyskuun puolessa välissä.
Heinäkuussa käytiin muistaakseni matkoilla Turun Ruisrockissa, Raahen Arkkukarissa, Rovaniemellä kummitytön ensivierailulla, Kuusamossa ristiäisissä ja kiipeilemässä.
Elokuussa oli mielenkiintoinen sukukokous Haapavedellä ja etelän vieraita Kuusamossa. Mervin ja Vertin kanssa tutustuttiin hohtokeilailuun, koskenlaskuun Kitkajoella, Rukan kesäkelkkamäkeen ja kesän ainoaan grilli-iltaan Apajatiellä.
Sitten taisikin itseasiassa olla hieman hiljaisempaa viikonloppujen osalta ja odottelin vain ensimmäiselle ulkomaanmatkalle pääsyäni sitten Aasian matkailun, ellei Ruotsin juhannuksia lasketa.
Eli heti syyskuun ekan viikon jälkeen, perjantaina, otimme Jounin kanssa lennon ensin Vantaalle ja seuraavana aamuna matka jatkui Wienin kautta Slovenian Ljubljanaan. Pari yötä mukavassa pikkupääkaupungissa riitti ja halusimme suunnata kohti kauan haaveiltuja Kroatian rantoja Adrianmeren itärajoilla. Junamatkalla pysähdyimme ihastelemaan valtavia tippukiviluolia Postojnassa, missä myös menetin n.150e rahaa. Valitettavasti huomasin varkauden vasta Kroatian puolella ja asiaan oli enää myöhäistä puuttua, vain valittaa matkavakuutusyhtiölle.
Kroatian puolella ensimmäinen kohteemme oli Opatija. Täysin turistoitunut pikkukylä kauniilla paikalla ison Rijekan kaupungin lähistöllä. Idyllinen rantapromenadi mutkitteli kymmenien hotellien joukossa ja jokapuolella kuului ja näkyi saksalaisten eläkeläisten lomanvietto. Onneksi toisena päivänä keksimme kavuta läheisille kukkuloille luonnon rauhaan ja katsomaan maisemia paljon rantakaistaletta ylempää. Ihan kilometrin korkeuteen ei jaksettu nousta vaan tyydyttiin 600m korkeusetapille. Onni oli myös paikallinen majoituksemme rannan lähellä, missä saimme olla rauhassa muilta turisteilta, kuitenkin lähes hotelliolosuhteilla. Näkyi Opatijassa myös muutamia nuoria ja muitakin eurooppalaisia, mutta toisena iltana päätimme myös tutustua Rijekan nuorten elämään käymällä paikallisbussilla yhdessä heidän kantapaikoissaan. Tyypillinen nuorisobaari oli se, hieman snobi ehkä.
Opatijasta otimme bussi/lauttayhteyden Losinjin saarelle. Siellä paikallinen perhe majoitti meidät majataloonsa kolmeksi yöksi. Myös Mali Losinjin kaupungissa oli paljon saksalaisia turisteja, mutta saaren kauneus ja koko toivat kyllä täydellistä lomarauhaa.. jos ei saksalaisnaapuria oteta huomioon. Vuokrasimme perheeltä maastopyörät ja kiertelimme päivät pitkät kallioisia rantoja. Välillä pysähdyttiin vaan makaamaan, uimaan, syömään ja kuvaamaan kaunista merimaisemaa. Losinj oli aika lailla sellainen paikka, mita Kroatialta odotin. ( Jännä miten mulla tuo ä tulee vieläkin joskus koneella a:ksi)
Losinjista otimme lautan takaisin mantereelle Zadarin kohtuullisen isoon kaupunkiin, josta kuitenkin jatkoimme heti parin tunnin päästä bussilla etelämmäs Splitin kaupunkiin. Split oli eteläisin kohteemme ja viihdyimme siellä pari yötä, jälleen paikallisen perheen "hotellihuoneessa" vanhan kaupungin kupeessa. Split on erittäin vilkas kaupunki, jonka Unescon suojelema autoton vanha kaupunki on ainutlaatuinen. Pankit ja vaatekaupat on rakennettu yli 100 vuotta vanhoihin raunioihin, ja joissain rakennuksissa myös asutaan tavallista arkea. Splitistä jäi mieleen myös hyvä ruoka ja moderni rantabulevardi. Muuten en kokenut Splitiä kovin viihtyisäksi paikaksi; liikenteen melu ja pöly häiritsivät välillä. Uimarannat olivat ison sataman vuoksi hieman kauempana, eikä vesi ollut läheskään akvaariokirkasta, kuten Losinjin snorklausvedet. Myös pieni ylimielisyys kaupunkilaisissa ärsytti.
Splitistä päätimme viikon reissauksen jälkeen lähteä jo takaisin kohti pohjoista, sisämaan kautta pääkaupunkiin. Bussi jätti meidät maaseudulle, lähelle Plitvice järvien kansallispuistoa, Grabovacin kylään. Saimme nauttia pari päivää ihanan rauhallista maalaiselämää mukavassa majatalossa, joka oli remontoitu oikein viihtyisäksi sodan tuhojen jälkeen. Tuolla alueella lähellä Bosnian rajaa näkyi huomattavan paljon sodassa tuhottuja taloja ja myös käynnissä olevia parannuksia.
Yhden päivän vietimme siis viereisessä kansallispuistossa; Plivice järvien kasvillisuutta, vesiputouksia ja värikkäitä kalavesia ihmetellen. Muutaman tunnin kävelyretki, ukkosmyrskyllä höystettynä, sopi matkaamme täydellisesti. Toista vastaavaa paikkaa saa maailmasta etsiä, tämäkin oli Unescon suojelema. Sisämaassa havahtui Kroatian luonnon monipuolisuuteen, vaikka maa itsessään on noin Pohjois-Pohjanmaan kokoinen. Sisämaassa alkoi myös sää viilentyä ja muuttua kesästä syksyisemmäksi.
Pääkaupunkiin Zagrebiin saavuttuamme illat alkoi olla jo niin viileitä mannermaassa, että piti kaivaa rinkasta lämpimimmät vaatteet päälle. Päivällä saattoi tareta t-paidalla, mutta iltoja ja Suomea varten jouduimme ostamaan hieman paksumpaa vaatetta. Zagrebissa muuten meillä oli yksityishenkilöltä vuokrattu oma huoneisto ihan keskustan tuntumassa. Slovenian hostelin jälkeen ensimmäinen ja viimeinen ei-perhemajoitus. Kolme viimeistä päivää Zagrebissa kierreltiin vain kaupungilla. Käytiinpäs modernin taiteen museossa, kasvitieteellisessä puutarhassa ja näkemisen arvoisella torilla. Muuten vain kierreltiin kauppoja ja yritettiin nauttia stressittömästi viimeisistä lomapäivistä. Zagreb oli ylättävän mukava iso pieni pääkaupunki, hieman tuli jopa Helsinki mieleen. Löydettiin kivoja ruokapaikkoja ja muitakin mukavia paikkoja kaupungin kujilla vaellellessa.
Kahden viikon reissaaminen päätyi takaisin Ljubljaanaan, minne menimme junalla Zagrebista. Lentoreittinä sama Wienin kautta Vantaalle ja junalla Ouluun.
Lokakuun aikanakin ehdin käväistä Kuusamossa ja Rovaniemellä. Ensviikonloppuna lähdemme työporukalla Tampereelle Apuvälinemessuille ja pikkujoulujen viettoon. Tarkoitus olisi samalla reissulla tavata Pirjoa, jota olen ikävöinyt Kambodzasta lähtöni jälkeen aina välillä.
Kiitokset vielä rakkaalle Jounille mahtavasta matkaseurasta!